|
|
![]() Casa Bulgaria -projektin päiväkirja Tämä päiväkirja on kertomus yhtiön nimeltä FinReal Corporation Limited synnystä ja siitä seikkailusta, johon yhtiön perustajat – viisi tavallista suomalaista perhettä – heittäytyivät päättäessään hankkia loma-asunnon ulkomailta. Päiväkirjaa kirjoittaa useampi henkilö – ja välillä on syntynyt pidempiäkin taukoja asioiden muistiinmerkitsemisessä, joten kertomus ei missään nimessä ole täydellinen vaan paljon on jäänyt ja tulee jäämään myös kertomatta. Tällaisenaankin päiväkirjamme on niin meille itsellemme kuin muillekin lukijoille kuvaus siitä, millaista on hankkia loma-asunto hieman erilaisella tavalla ja meille suomalaisille hieman vieraammalta alueelta. Antoisia lukuhetkiä! T. FinRealin väki Toiveena oma paikka auringossa - Casa Bulgaria – ajatus syntyy - Internet – korvaamaton apu - Askel kohti konkretiaa Tutkimusmatkat Bulgariaan - Ensimmäinen matka – "Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa" - "Espanjalainen linna" -kaupankäyntiä bulgarialaisittain - Toinen matka – FinReal syntyy, mutta tontti jää löytymättä - Rakitnika – pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle Rakennusprojektin vaiheet - Casa Bulgaria – talosuunnitelmat vireille - Rakentamisen aloitus – kesää vastassa toukokuisessa Bulgariassa - Tiluksia tarkastamassa heinäkuun helteissä - Elokuisia terveisiä tontilta - Hiljaa hyvä tulee... - Talo nousee - Kohta valmista! Työmaasta taloksi - Kesä 2008 – ei sittenkään valmista, mutta lopulta ensimmäinen loma omassa talossa! |