|
|
![]() Casa Bulgaria -projektin päiväkirja: TYÖMAASTA TALOKSI Kesä 2008 – ei sittenkään valmista, mutta lopulta ensimmäinen loma omassa talossa! Meitä lomalaisia saapui Varnaan kesäkuun lopulla niin lentäen kuin omalla autollakin; perjantai-iltapäivän 27.6. ollessa lopuillaan yhteinen suuntamme oli Rakitnika ja ikioma talomme. Tällä kertaa kaiken oli määrä olla valmista talon ensimmäisiä asukkaita varten. Mutta voi itku! Talo näytti kutsuvalta, muttei lähempää katsottuna suinkaan asumiskelpoiselta. Alempi asunto oli täynnä työkaluja ja laattoja ja muuta sekalaista tavaraa, yläkerta vaikutti hieman paremmalta, mutta suoraan asumaan siirtyminen oli selkeä mahdottomuus yleisen sottaisuuden ja puuttuvien kalusteiden ja vesihanojen vuoksi. Eikä pihamaakaan ollut kovin kutsuva kaikkine rakennusjätteineen! ![]() Niinpä tiemme vei takaisin englantilaisten ystäviemme Almar Houseen, josta onneksi järjestyi meille majapaikka. Seuraavat päivät kuluivatkin työn touhussa hankkiessamme puuttuvia vesihanoja, tiskialtaita ja monenmoisia kalusteita ja tarvikkeita sekä ennen kaikkea siivotessamme taloa asuttavaan kuntoon. Lisäksi ilmeni uusi koko kylän ongelma – ja tietysti myös meidän – eli veden riittävyys ja sähkön saatavuus. ”This is Bulgaria” oli lause, joka tuli meille tutuksi loman aikana – niin hyvässä kuin pahassa. Lähes viikon oman ahkeroinnin ja työmiesten avun jälkeen koitti kuitenkin lopulta keskiviikko 2.7.2008, jolloin osa meistä yöpyi oman katon alla ensimmäistä kertaa. Seuraavana päivänä loputkin ”lomalaiset” muuttivat taloomme. ![]() Valmista? Ei vielä, mutta taatusti erilainen kesäloma. Ja nyt talossamme on kaksi sievää, tosin vielä osittain kalustamatonta huoneistoa, joissa on sähköä ja vettä! Alakerran takkahuone ja sauna samoin kuin pihamaa eivät vielä ole vieraille esittelykunnossa, mutta uskomme on jälleen vahva: syksyllä kaikki on toisin! Ja toisen lomaviikon saatoimme jo ottaa rennommin. Kyllä tästä hyvä tulee, kuului entistä useammin suustamme. Palvelutaso kylässämme (ja aivan meidän talomme lähellä) on myös parantunut jälleen uuden pienen kaupan ja ravintolan muodossa, ruoka todettiin hyväksi ja takapihalla on jopa uima-allas. Vietettiinpä lomalla yhden osakkaamme pyöreitä merkkipäiviäkin loman aikana, itse juhlia tosin Almar Housessa. Joka tapauksessa parina iltana pidimme jo grillijuhlia omalla terassilla. Meillä on talo Bulgariassa! ![]() |