|








|

Casa Bulgaria -projektin päiväkirja:
OMA PAIKKA AURINGOSSA
Tervetuloa kotiin!
Lomat ovat vierähtäneet jo vakiintuneesti Rakitnikan tutuissa maisemissa
toteutuneesta unelmasta nautiskellen. Pala ja reissu kerrallaan talo on
täydentynyt ja alkanut tuntua kotoisalta pesältä, jonne on ilo palata.
Ihan auvoisaa lomailua ja loikoilua ei
oleilu lämpimän auringon alla sentään ole, sillä talonomistajien
velvollisuuksiin kuuluu tietysti tavanomaiset "mökkiaskareet". Puuhaa
riittää talven jälkiä korjaillessa, talon varustusta täydentäessä tai
juoksevia asioita hoidettaessa. Pihakin odottaa vielä parempia aikoja.
Talomme edistyessä on lähitienookin
muuttunut ja kehittynyt joka kesä, ja nyt alkaa palveluita olla jo joka
lähtöön ja vuorokaudenaikaan: on baaria, kuppilaa ja kauppaa. Ja bussit
kulkevat edelleen takuuvarmasti Varnaan, ja taksit osaavat sieltä vuosi
vuodelta paremmin perille takaisin kotinurkille. Mutta yksi paikka on
suurin piirtein ennallaan. Aina yhtä pehmeähiekkainen kotiranta ja
kirkas meri, jonne on kävelyreissun päätteeksi mukava pulahtaa.

Reissuilla on tullut tutustuttua myös
kotiseutua kauemmas ja testattua mm. paikalliset viinitilukset ja
golfkentät. Noin tunnin ajomatkan päästä löytyy kaksi (+1) erittäin
tasokasta golfkenttää (BlackSeaRama ja Lighthouse Golf), joita on
kehuskeltu myös alan lehdissä, ihan suuren rapakon takanakin.
Intensiivisen golfviikon kokemuksella on todettava, että nämä
links-kentät ovat puitteiltaan todella hienoja ja kentät erittäin
pelattavia. Tämä siitäkin huolimatta, ettei paikallista golfkansaa
maasta löydy kuin kourallinen. Alla kuva BlackSeaRaman 18 väylältä (par
3, 170m), joka taisi olla kentän kaunein ja samalla haastavin väylä
(hyvällä slaissilla aina Mustallemerelle asti).

Mutta totta se siis nyt on. Meillä on
oikeasti oma paikka auringossa, josta kaksi miestä joitakin vuosia
sitten maalailivat mielessään kuvia illan pikkutunneilla. Kiitokset siis
heille ja muille, nyt me voimme lomillamme ihastella alla olevaa
auringonlaskua omalta kauniskaiteiselta parvekkeeltamme ja nauttia
olosta.

|